DIY valkokangas maalaamalla

Tässä artikkelissa kerrotaan miten luodaan suuri, eli tässä tapauksessa 138″ valkokangas, maalaamalla. Teimme lisäksi toimistolle levystä videotykille valkokankaan.

Netissä on useita tee-se-itse-artikkeleita joissa luodaan valkokangas levystä, kuten esimerkiksi maalaamalla mittaan sahattua MDF-levyä. Päätin itse tehdä valkokankaan maalaamalla suoraan seinään. Olin haaveillut pitkään uudesta ratkaisusta videotykin kuvan heijastamiseen, sillä vanha moottoroitu kangas alkoi olla kuprulla. Erityisen pahasti aaltoilu näkyi maisemakuvan liikkuessa horisontaalisesti, luoden merenalaisen tunnelman niin kaupunki- kuin metsämaisemaan.

Suunnitelmissa oli hukuttaa kangas seinään ilman rajauksia niin, ettei se veisi huomiota silloin, kun tykki ei ole päällä. Reunuksien etuna olisi, että ne söisivät heijastuksia ja valoa tilasta pois. Koska olohuone on vaalea, eikä siitä ole mielekästä luoda “hiilikellaria” tai pyhittää tilaa vain elokuville, en nähnyt reunuksien rakentamista listoista tai teippaamista sisustusteipillä järkeväksi. Mikäli joskus kuitenkin innostun tekemään jonkinlaiset reunukset, niin Teippitarhalta saa asianmukaisia sisustusteippejä.

Kankaan luominen oli suunnittelun ja tarvikkeiden hankinnan jälkeen yhden päivän projekti. Otin seinältä vanhat ruuvit ja hyllyt pois, paikkasin kitillä reiät ja tasoitin vielä epätasaisuuksia sekä kipsilevyjen välisiä saumoja. Kitin kuivuttua hioin koko pinnan kevyesti hiomapalalla ja pyyhin pölyt huolellisesti. Ilman ylimääräistä kittailua tai vesivaakamittailua tarvikkeiksi olisi riittänyt hiomapala tai -paperia, maalitela, kaukalo, sekoitustikku, maalarinteippiä ja tarvittaessa suojausvälineitä ympäristölle, kuten sanomalehtiä. Sekä tietysti se maali.

Maalauksen jälkeen, valkokangasmaali

Jännää kuin valkokangasmaalin kuivuminen. Muista poistaa maalarinteipit maalin ollessa vielä kosteaa, jotta maali ei lohkeile irrotettaessa!

Rajaamisen annoin videotykin tehtäväksi. Tällöin 16:9 kuvasuhteen laskeminen kävi näppärästi. Ammuin kuvan niin isona kuin sen seinään sain, kohdistin vesivaa’alla suoraksi, tein vielä muutamat mittaukset ja sitten rajasin maalarinteipillä reunat videotykin ampuman kuvan mukaisesti. Olisin vaihtoehtoisesti voinut maalata koko seinän, mutta päätin maalata vain alueen johon videotykin kuva osuu. Kokoa kuvalle tuli 138,7 tuumaa. Korkeutta on siis 172cm ja leveyttä 307cm, eli pinta-ala on n. 5,28m^2. Etäisyys tykkiin on 4,35m ja tykkinä toimii Panasonic PT-AT5000E.

DIY 138" valkokangas

Kuvasta tuli hyvä ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Kuvan massiivinen koko on saanut katsojiltaan ensihämmästyksen jälkeen kiitosta. Leffa- ja peli-illat sekä “kisastudiot” ovat puitteiltaan nyt hyvällä mallilla. Yhtä ison levyn hankkiminen, kuljettaminen, tuominen huoneistoon, rakentaminen ja maalaus sekä kiinnittäminen olisi varmasti ollut työläs, kallis ja aikaa vievä projekti. Pelkällä maalilla sai pienellä vaivalla tehtyä ison muutoksen olohuoneen viihdyttävyyteen.

Levystä valkokangas toimistolle

Toimistolle päätimme rakentaa videotykkiä varten perinteisemmän ratkaisun. Tiloihin oli jätetty ovi joka veisi naapuriin, mutta jolla ei ole mitään käyttöä. Piilotimme ruman ovihässäkän hakemalla Starkista koivuviilulevyn ja maalaamalla siitä valkokankaan.

Levy porattiin taakse tulleisiin rimoihin kiinni ja joitain oksien aiheuttamia reikiä sekä ruuvit kitattiin piiloon. Valkoista vesipohjaista pohjamaalia maalasimme 3 kerrosta, jotta saimme puun värin vaihdettua valkoiseksi. Sitten vain kerros projektorimaalia.

MDF-levyllä tai muulla kalliimmalla levyllä olisimme varmasti säästäneet aikaa ja vaivaa, joten emme voi suositella halvinta mahdollisinta levyä. Lopputulos on kuitenkin riittävän hyvä toimistokäyttöön.

DIY screen

DIY valkokangas toimistolla

Levyn koko on 122cm x 180cm, etäisyys videotykkiin 4,65m. Videotykkinä toimii Panasonic PT-AX 100E.

Smart Wall Paint projektorimaali

Smart Projektorimaalin löydät verkkokaupastamme. Jos tuotteesta tai sen asentamisesta tulee kysymyksiä, olethan rohkeasti yhteydessä! Yhteystietomme löytyvät yhteystiedot välilehdeltä.

Artikkeli päättyy. Siirry edelliseen tai seuraavaan postaukseen klikkaamalla alta!