Uuden jutun kertominen on jännittävää ja mielenkiintoista, mutta erityisesti Smart Wall Paintista kertoessa on hauskaa nähdä kuinka vastaanottajan lamppu välähtää: ”Ahaa, tällä maalilla voi maalata minkä tahansa pinnan, jonka jälkeen siihen voi piirtää ja sitten se piirros lähtee pyyhkimällä pois!” Vielä jännemmäksi juttu muuttuu, kun otetaan puheeksi Smart Wall Paint läpinäkyvä maali.

 

Läpinäkyvä pinta pöytään

Läpinäkyvä pinta pöytään

Mitä se läpinäkyvä maali sitten on?

Se on kuin lakkapinta, mutta siihen voi piirtää. Pinnan väriksi jää alkuperäinen, pohjalla ollut väri ja piirrokset lähtevät pyyhkimällä pois. Värivaihtoehtoja on siis loputtomasti.

Yleensä valkotaulut ovat valkoisia ja liitutaulut mustia. Läpinäkyvällä väri voi olla mitä tahansa. Tussin värillä on kuitenkin väliä, sillä vastavärit erottuvat parhaiten toisistaan. Valkoiseen piirretään tummalla ja tummaan vaalealla värillä. Sama pätee minkä tahansa värin päälle maalatulle kirkkaalle Smart Wall Paintille.

Tummille ja harmaille pinnoille suosittelemme Chalk Ink -tusseja. Alla kuva havainnoimaan Chalk Ink -tussien ja tavallisten tussitaulutussien ero harmaan seinän päälle maalatun Smart Wall Paint läpinäkyvän pinnalla.

Chalk In -tusseja tummanharmaan päälle tehdyn tussitaulumaalin kanssa

Chalk In -tusseja tummanharmaan päälle tehdyn tussitaulumaalin kanssa

Samalla tavalla kuin valkoinen Smart Wall Paint, myös läpinäkyvä maalimme tulee paketissa joka sisältää asennuksessa tarvittavat maalaustarvikkeet. Maalaukseen riittää yksi kerros, se on hajultaan mieto, koostumukseltaan ympäristöystävällinen ja lähes VOC vapaa. Maali käy lähes kaikille tasaisille pinnoille, se on kosketuskuiva 5 tunnin ja piirrustusvalmis 7 päivän kuluttua sekä sopii projektorin heijastusalustaksi.

Piirreltävä pöytä

Muista seurata ohjeita tarkasti! Smart Wall Paintin asentaminen ei vaadi erityistaitoja, mutta ohjeiden noudattaminen on tärkeää onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi!

    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa takaisin kauppaan
      Laske toimitusmaksu