Meiltä kysyttiin muutama viikko sitten työpöydistä, josko sellaisia saisi tehtyä Smarter Surfaces pinnoitteilla. Tokihan niitä saa! Tässä kaksi eri tapaa, joilla valkotaulupintainen työpöytä syntyy.

Tussitaulumaalilla maalattu työpöytä

piirrettävä toimistopöytä

Tällaisia pöytiä teimme omalle toimistollemme v. 2014. Pohjana Martelan työpöytä, päällä läpinäkyvä tussitaulumaali.

Tussitaulumaalilla voi tehdä piirreltävän työpöydän samalla tavalla kuin maalaisi minkä tahansa pöydän. Jos pinta on huokoinen, kuten raaka käsittelemätön puu, se vaatii pohjamaalin ennen tussitaulumaalia. Pöydät ovat yleensä kuitenkin päällystetty jonkinlaisella lakalla tai muulla niin, etteivät ne ole huokoisia, joten pohjamaalia ei todennäköisesti tarvita. Yksi kerros joko valkoista tai läpinäkyvää tussitaulumaalia riittää. Tee valkoisella kaikki valkoisiksi tarkoitetut pöytälevyt ja läpinäkyvällä kaikki muut värit.

Voit valita pöydästä joko tietyn alueen rajaamalla maalarinteipillä piirrustus- ja kirjoitusalueen tai tehdä koko pöydän levyisen valkotaulupinnan. Suosittelemme, että pidät pöytälevyn pystysuunnassa vaikka seinää vasten sen kuivuessa. Se vähentää mahdollisia ilmakuplia joita voi maalin kuivuessa ilmestyä. Levitä maali ohjeiden mukaan tasaisesti ja anna kuivua.

Tussitaulumaalilla maalattuu pintaan voi kirjoittaa ja piirrellä käyttäen tavallisia valkotaulutusseja. Pyyhkiminen onnistuu näppärästi esimerkiksi mikrokuituliinalla.

 

Piirreltävä pöytä

Piirrettävä työpöytä kulmasta

Piirrettävä työpöytä

 

Valkotaulukalvolla päällystetty pöytä

Valkotaulupöytä

Valkotaulupöytä toteutettu valkotaulukalvolla

Valkotaulukalvo on erityisesti kaluste-sileille pinnoille tehty kalvo, johon voi piirtää ja pyyhkiä kuten valkotauluun, käyttäen valkotauluille tarkoitettuja valkotaulutusseja. Sillä päällystetystä pöydästä tulee siis pöytä, johon voi kirjoittaa ja pyyhkiä lukemattomia kertoja, aivan kuten valkotauluun.

Valkotaulukalvoa on saatavilla valkoisena ja läpinäkyvänä.

piirreltävä pöytä

Puinen pöytä, läpinäkyvä valkotaulukalvo

 

Kirjoituspöydän edut:

  • Säästä paperia valkotaulupöydälläsi.
  • Kirjoita muistiinpanosi suoraan työpöydällesi
  • Voit pistää muistiin näkösälle tärkeät kokoukset, muistiinpanot ja päivämäärät
  • Olet sotkuton ja paljon organisoidumpi työpäiväsi aikana
  • Valkotaulupöytä ei vain näytä hyvältä, se on myös ympäristöystävällinen

 

Läpinäkyvä pinta pöytään

Läpinäkyvä pinta pöytään

 

Postauksessa mainitut tuotteet:

    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa takaisin kauppaan
      Laske toimitusmaksu